Ammattilaiselle töitä ja työyhteisö


Onko elämäntilanteesi haastava ja arki painaa päälle? Ahkeralle alan ammattilaiselle löytyy aina työpaikka – anna meidän auttaa sinua eteenpäin työllistymään vuokratyöntekijänä!

Joskus ei alan työkokemuksesta huolimatta työpaikan saaminen onnistu tai työllistyminen pitkittyy esimerkiksi elämäntilanteen takia. Silloin henkilöstövuokraus voi olla ratkaisu sovittaa yhteen osaaminen ja tarve. 

Lue tästä erään työntekijämme tarina: 

’Suoritin peruskoulun jälkeen rakennusalan ammattitutkinnon ja työllistyinkin aika nopeasti pääkaupunkiseudulle isoon projektiin. Sain työkokemusta ja lisäkoulutustakin työn ohessa työnantajan taholta. Elämäntilanteeni kuitenkin muuttui perheenlisäyksen johdosta ja työskentely toisella paikkakunnalla kävi työlääksi. Jouduin irtisanoutumaan ja palaamaan kotipaikkakunnalleni ja olin koti-isänä jonkin aikaa haeskellen töitä siinä samassa. En ollut miettinyt henkilöstövuokrausta itselleni aiemmin vaihtoehtona, mutta nyt tuntui että oli hyvä hetki ottaa vastaan apua työnhaussa jotta homma etenisi. Sainkin apuja tilanteeseeni ja tuntui että henkilöstövuokrauksen väki oli hyvin kartalla paikkakuntani rakennusalan työllistymismahdollisuuksista ja sainkin ammattiosaamistani vastaavaa työtä, jossa saan jatkaa pidemmänkin aikaa. Haluan aika tehdä työni kunnolla, se on paras käyntikortti ja uskon että sitä kautta voin työllistyä jatkossakin.' 
 
Jos harkitset vuokratyöntekijäksi ryhtymistä, tutustu avoimiin työpaikkoihin sivuillamme tai ota meihin yhteyttä! grouppro.fi/yhteystiedot 

Lue lisää hyödyllistä tietoa vuokratyöstä: www.vuokratyoopas.fi

Jaa  sisältö


Viimeisimmät kirjoitukset


Tekijä kotisivut • 2. marraskuuta 2026
Marraskuu on hyvä aika ennakoida talven ja vuoden 2027 työvoimatarpeita. Lue, miten henkilöstövuokraus auttaa yrityksiä Turussa ja Salossa.
Tekijä kotisivut • 6. lokakuuta 2026
GroupPron vuokratyö tarjoaa rakennus-, metalli- ja logistiikka-alan työnhakijoille eripituisia työmahdollisuuksia joustavasti eri puolilla Varsinais-Suomea.
Tekijä kotisivut • 5. lokakuuta 2026
Monelle metallialan yritykselle lokakuu on hyvä aika ennakoida talven työvoimatarpeita. Lue, miten henkilöstövuokraus tukee tuotantoa ja turvallisuutta.
Tekijä kotisivut • 14. syyskuuta 2026
Konepajan syksyn tilauspiikit sujuvat joustavalla henkilöstövuokrauksella Varsinais-Suomessa. Lue, miten GroupPro auttaa löytämään osaavat tekijät nopeasti.
Tekijä kotisivut • 7. syyskuuta 2026
Vinkkejä rakennus- ja metallialan työnhakuun Varsinais-Suomessa. Näin GroupPro auttaa löytämään sopivan työpaikan joustavasti ja turvallisesti.
Tekijä kotisivut • 10. elokuuta 2026
Perehdytys sekä kurssi- ja opastustarpeiden tunnistaminen tukevat rekrytointeja Varsinais-Suomessa. Lue, miten GroupPro auttaa arjessa.
Tekijä kotisivut • 3. elokuuta 2026
Syksy tuo yrityksille vaihtelevia työvoimatarpeita. Lue, milloin henkilöstövuokraus ja milloin suorarekrytointi sopivat Varsinais-Suomessa.
Tekijä kotisivut • 13. heinäkuuta 2026
Miten pitkäaikainen henkilöstövuokraus auttaa metalliteollisuuden yrityksiä? Lue täältä, kuinka luotettavat kumppanuudet tuovat vakautta tuotantoon.
Tekijä kotisivut • 6. heinäkuuta 2026
Varmista logistiikkakeskuksen katkeamaton toiminta lomakaudella. Lue, kuinka joustavat henkilöstöpalvelut työnantajalle ratkaisevat sijaistarpeet vaivattomasti.
Tekijä kotisivut • 5. kesäkuuta 2026
Teollisuuden huoltoseisokki vaatii oikeat tekijät. GroupProlta löydät luotettavat ja ahkerat ammattilaiset seisokin ajaksi nopeasti ja joustavasti.